kaiken oman jätin, siksi kai nyt pelkään ettei täällä mun koti oo

anteeks, edellisestä postauksesta on vierähtänyt hetki mutta hiljaiseloon on ollut syynsä. kun yrittää kaiken kotona vietetyn ajan pitää oman pään kasassa ja olla vihaamatta hostperhettään, niin ei siinä paljon muuta ehdikkään tekemään. viimeset viikot hostperheen kanssa on ollut suoraan sanottuna aika kamalia, elän oikeassa noidan kehässä. minä ärsytän olemassaolollani marleytä, marley kiukuttelee ja hostmom liehittelee marleytä ja suostuu kaikkeen mitä se keskenkasvuinen 15-vuotias nulikka keksii äidillään teetättää...

marley on naurettavan kateellinen mulle joka asiasta. olin pari viikkoa sitten kaverilla yötä ja marley veti herneen nenäänsä ja kiukutteli koko viikon seuraavaan viikonloppuun, jolloin hän halusi mennä kaverilleen yöksi. no ei siinä mitään, mutta se oli se viikonloppu kun meidän piti lähteä bostoniin tai niagaran putouksille. no marley kuitenkin kiukutteli kiukuttelemistaan ja totta kai hostmom päästi sen menemään ja marleyn yökyläilyn takia me ei lähdetty mihinkään. se olis voinut mennä mikä tahansa toinen viikonloppu yökylään, mutta me ei voida lähteä ihan milloin tahansa reissuun. marley on myös kateellinen siitä että olen niin hyvä kaveri naapurin poikien kanssa ja pääsen niiden kyydillä kouluun, siitä että oon senior, siitä että oon futistiimissä ja mulla on paljon kavereita... listaa vois jatkaa vaikka kuinka pitkään. asioissa on aina kaks puolta, mutta tässä tapauksessa homma on aika yksipuolista. en tieten tahtoen ärsytä marleytä, mun olemassa oloni vaan häiritsee sitä. hostvanhemmat huomioi sitä ihan yhtä paljon kuin ennen mun tänne tuloa, se saa saman verran käyttörahaa ku minä ja meillä on muutenkin samat säännöt. mulla ei ole mitään eri vapauksia kun sillä, mutta se on vaan päättänyt vihata mua. eikä marley todellakaan oo mikään epäsuosittu hyypiö, sillä on itelläänkin tosi paljon kavereita ja se on kaunis ja menestynyt urheilussa. sillä ei oo mitään kunnon syytä kadehtia tai vihata mua.

mua ärsyttää kun hostmom on aina valmis nöyristelemään marleyn edessä. mun oma isä ei ikinä antais mun tai iisan pomputtaa itteensä noin miten marley pomputtaa hostmomia, eikä kyllä anna hostdadkaan. hostdad onkin tän "perheen" ehdottomasti ihanin ihminen. harmi vaan että hostdad asuu osan viikosta aina bostonissa ja silloin on tuli irti. ja marley osaa totisesti oottaa niistä päivistä ilon irti...

lisäks mua ärsyttää näiden ruokailutavat ja ruokakulttuuri, mutta se ei ole ainoastaa tämän perheen ongelma. kaupassa käydään kerran viikossa, mitään ei osteta tuoreena, kaikki ostetaan valmiina, kaapit on täynnä suoranaista moskaa ja kotiin haetaan aina take away-annoksia... ei tää yllätyksenä tullut, mutta kulttuurishokki silti. oon niin kyllästynyt tähän ruokaan, kaipaan aitoja makuja ja oikeeta ruokaa! yks päivä olin leonardon kanssa tekemässä niillä läksyjä kun niiden äiti tuli kotiin ja kassit täynnä tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. se tuntu kun oisin taivaaseen tullut eikä itku ollut kaukana. onneks mamma italia on ehkä maailman sydämellisin ihminen ja lupas että saan tulla koska vaan mukaan kauppaan tai vaan niille syömään. mamma italia sanokin  "tulet vaan meille kotiin jos tulee ikävä europpaan" ja oon kyllä hyväskikäyttänyt kutsua aika usein.

             

             

mutta ei huonoa ilman hyvääkin. mulla on onneks tosi paljon uusia ihania ystäviä täällä sekä tietty siellä kotisuomessa. (puss och kram kaikille? ja tuplapok yhdelle pienelle vihreelle miehelle siellä ;)) niille oon voinu vuodattaa kaiken eikä mitään murheita oo tarvinut märehtiä yksin. täällä kaverit keksii aina tekemistä ja menemistä, shoppailua, leffoja, kummitustaloja, kaikkea mahdollisia! huomenna edessä onkin kunnon seikkailu tyttöporukalla, kun lähdetään north-south laken leirintäalueelle telttailemaan ja vuorikiipeilemään.